perjantai 11. toukokuuta 2018

Kuvauskalusto uusiksi


Sain vuonna 2013 syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen järjestelmäkamerani. Kyseessä oli Canonin 1100D -malli, joka tuntui minusta tuolloin todella hienolle kameralle. Myöhemmin sain rippilahjaksi kittiputken lisäksi Tamronin pidemmän putken, jolla olen kuvannut nyt kohta neljä ja puoli vuotta. Canonin kittiputki meni rikki oikeastaan jo ensimmäisen vuoden aikana, joten olen kuvannut pelkällä Tamronilla viime vuodet. Tämän vuoden alussa myös Tamronista rikkoutui automaattitarkennus, joten alkoi olla jo aika miettiä uuden kameran ostoa. 

Siskoni oli aikaisemmin ostanut itselleen uuden järjestelmäkameran, joten hän osasi suositella minullekin sopivaa kameraa. Minulla oli pari vaatimusta uudelle kameralle, jotka olivat sopiva hinta ja sopiva koko. Säästöni olivat rajalliset, jonka takia päädyin Olympuksen OM-D E-M10 -järjestelmäkameraan. Hintaa pelkällä rungolla oli noin 550 euroa.  Ihastuin kyseiseen kameraan myös sen näppärän koon takia. Se on juuri sopivan kokoinen otettavaksi mukaan kaikkialle, eikä painakaan paljoa. Suurin ero näiden kahden kameran välillä onkin varmaan se, että Olympus OM-D E-M10 on peilitön järjestelmäkamera, jonka takia se on pienempi kuin peilillinen Canon EOS 1100D. Pienestä koostaan huolimatta tämä kamera peittoaa entisen kamerani mennen tullen! 

Olympus OM-D E-M10 Mark II

Canon EOS 1100D

Ylläolevista kuvista ensimmäinen on otettu uudella kamerallani ja toinen vanhalla. Pitää kuitenkin muistaa, että jälkimmäinen kuva on otettu vuonna 2015 ja ylempi vuonna 2018. Pientä kehitystä myös kuvaajan puolelta on siis saattanut tapahtua, mutta ero kameroiden välilläkin on kuitenkin varsin huomattava. Olen vasta ihan viime aikoina alkanut oppia kameran asetusten säätämisen merkityksen, kun puolestaan ennen kuvasin lähes aina automaattiasetuksilla. Tässäkin siskoni on ollut valtavan suurena apuana yrittäessään opettaa minulle edes niitä perusjuttuja suljinajasta, aukosta ja iso-arvosta. Sanomattakin varmaan siis selvää, että olen vasta ihan aloittelija mitä kuvaamiseen tulee. Uuden kameran myötä olen kuitenkin innostunut yhä enemmän myös hevosten kuvaamisesta, kun ennen kuvasin vain kukkia ja muita yksityiskohtia. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki (paitsi Canonilla otettu) joko estevalmennuksesta tai koulukisoista, joissa olin mukana auttamassa ja kuvaamassa. 


Tilasin kameran Top Shot -verkkokaupasta, josta se saapui postiin muutaman päivän sisällä. En voi muuta kuin suositella kyseistä kauppaa. Ostin uutena siis pelkän rungon, koska ihana siskoni lupasi lainata minulle paria sopivaa objektiivia, joilla pääsisin hyvin alkuun. Kameraa olen testaillut vasta hevoskuvauksessa, mutta pian se pääsee myös tositoimiin erilaisten maisema- ja poseerauskuvien kanssa. Olemme itseasissa juuri tällä hetkellä äitini kanssa lomailemassa Kreikan lämmössä, josta kirjoittelen myöhemmin lisää heti, kun olemme takaisin Suomessa. 

En ole myöskään päässyt kokeilemaan vielä videointia uudella kameralla. Minulla on tällä hetkellä hieman ongelmia kannettavan tietokoneeni muistin kanssa, jonka vuoksi konellani ei toimi enää minkäänlainen videonmuokkausohjelma. Näiden ongelmien takia myöskään GIMP, jolla yleensä muokkaan kuvat ei toimi, ja olenkin joutunut turvautumaan netistä löytyviin kuvanmuokkausohjelmiin. Toivotaan, että ostoslistalla ei olisi seuraavaksi uutta tietokonetta, koska kameran oston jälkeen säästöni eivät riittäisi mitenkään läppäriin... 


Minkälaisista kameroista te pidätte? Onko teillä jotain tiettyä kameramerkkiä, jonka nimeen vannotte?

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Loma kutsuu


Lähden ensi viikon tiistaina äitini kanssa Samokselle, Kreikkaan viikoksi. En edes muista milloin viimeksi olen ollut lomalla ulkomailla. Kun olin nuorempi, matkustelimme joka vuosi perheen kanssa juurikin Kreikan saarilla, mutta nyt en ole käynyt siellä päinkään vuosiin. Samoksella en ole ikinä ennen käynyt, vaikka Kreikan saarilla ollaankin matkusteltu. Samokseen päädyimme äitini kanssa, koska halusin jonnekin vähän "syrjäisempään" kohteeseen. En siis tahtonut näihin perinteisiin turistipaikkoihin, kuten Rodokselle tms. Saa nähdä, minkälainen kohde Samos loppujen lopuksi tulee olemaan.

Matka on ylioppilaslahja äidiltäni ja olen jo ihan innoissani siitä! Ainut innostuksenpilaaja on se, että satuin juuri sopivasti sairastumaan flunssaan nyt pari päivää ennen matkaan lähtöä. Olen yrittänyt lepäillä tämän päivän, jos flussa menisi nopeammin ohi. Huomenna pitäisi vielä jaksaa herätä töihin 4.30 ja käydä töiden jälkeen liikuttamassa Vito viimeisen kerran ennen matkaa. Matkani aikana ihanaakin ihanampi ystäväni huolehtii ja liikuttaa Vitoa. En voisi oikeasti olla yhtään onnellisempi siitä, että minulla on näin mahtavia tallikavereita. Olette kaikki ihania!


Linkki videoon!

Minulla on ollut nyt aika paljon kiireitä ja stressiäkin töiden ja autokoulun kanssa, joten Viton liikuttaminen on jäänyt harmillisen vähäiseksi. Liikutuskerrat ovat olleet lähinnä sitä, että olen ratsastanut sillä askellajit läpi tai juoksuttanut sen. Käytiinhän me yksi päivä maastossakin toisen ratsukon kanssa. Siellä meni ihan hyvin, vaikka Vitoa taisikin ärsyttää joku, koska se kulki pitkiä pätkiä korvat niskaa pitkin luimussa. Mietittiin, että metsässä oli varmasti niin lämpimänä päivänä jonkun verran ötököitä, joihin Vito sitten reagoi tuolla tavalla. 

Laitoin yksi päivä puhelimen kentän laidalle kuvaamaan vähän ratsastusvideota. Kyseinen ratsastus ei sujunut kovinkaan hyvin, koska Vito oli todella energinen ja vastusteli jonkin verran ohjasotteita. Sillä on paha tapa livahtaa kuolaimen taakse, jolloin se on oikeasti todella vaikea saada liikkumaan rehellisesti ja kuuntelemaan kaikkia apuja. Siitä olen kuitenkin todella iloinen, että se liikkuu paljon isommin kentällä. Talvella meno oli yhtä kipittämistä, kun Vito ei uskaltanut liikkua kunnolla liukkaiden pohjien takia. Kipittäminen jatkui myös maneesissa, koska se jännitti hallissa olemista niin paljon. Nyt Vito on onneksi tottunut maneesiinkin jo vähän paremmin ja kentällä se liikkuu todella mielellään!

Ellu ja Vito

Huomenna käyn vielä tallilla ja sitten minun pitäisi jättää Vito viikoksi. Se tulee olemaan vaikeaa, koska Vito on oikeasti minulle aivan järkyttävän tärkeä. Onneksi sentään tiedän, että Vito jää hyviin käsiin ja saa liikuntaa, niin ei tarvitse murehtia sitä. Vaikken näekään Vitoa viikkoon ja se surettaa minua jo nyt, odotan silti matkaa ja etelän lämpöä todella innoissani! Blogi ei kuitenkaan jää viikon taolle, vaan ajastan postauksen ensi viikolle ja toivon, että ajastus onnistuu. Kreikan kuulumisia kirjoitan sitten heti, kun olen taas Suomessa.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Summer bucket list


Ennen tämän kesän ämpärilistan julkaisemista pitää vähän muistella talven vastaavaa. Julkaisin joulukuussa winter bucket list -postauksen, johon olin listannut yhteensä viisi kohtaa, jotka pyrin talven aikana toteuttamaan. Viisi kohtaa on aika vähän, mutta siitä huolimatta pääsin toteuttamaan vain kaksi, joten kovin nappiin ei tämä nyt sujunut. 

Onnistuneet kohdat olivat jääbaana ja mekkokuvat. Jäällä päästiin ratsastamaan helmi- ja maaliskuussa ihan kunnolla useaan otteeseen. Mekkokuvia otetettiin helmikuun vaatimattomissa -15 asteen pakkasissa. Epäonnistuneiksi kohdiksi jäivät vieraalla hevosella ratsastaminen, valmennuksissa käyminen ja traileriin opettaminen. En tainnut koko talven aikana käydä muiden hevosten kuin Viton selässä, joka ei niinkään tullut yllätyksenä, koska en oikein ikinä pääse ratsastamaan muilla kuin omalla hevosella. Valmennuksissa ei päästy käymään, mutta tunneilla käytiin viikoittain. Traileriin opetus toteutui puoliksi, koska trailerin sijaaan harjoiteltiin ahkerasti kuorma-autoon lastaamista, joka alkoi sujua jo varsin mallikkaasti. Kovin ihmeellisiä toiveita ei meillä edes ollut talvelle. Kuitenkin jäällä rallitelun toteutumisesta olen todella onnellinen, koska se on ehdottomasti yksi parhaista asioista talvessa!

Nyt kuitenkin kun talvi on vihdoin selätetty, on aika miettiä kesän vastaavaa listaa. 


Kesän 2018 ämpärilista:

• Subbailu
Olen viime kesästä asti halunnut päästä kokeilemaan subbailua. En vain tiedä mistä sellaista lautaa voisi vuokrata tai lainata, mutta jos tilaisuus tulee, niin varmasti menen kokeilemaan! Tähän kohtaan voisin yhdistää myös soutamisen ja melomisen. Kesällä olisi kiva päästä tekemään melontaretki vaikka perheen kanssa. 

• Kisoihin Viton kanssa
Jospa sitä tänä kesänä pääsisi käymään edes yksissä kisoissa. En ole ikinä kilpaillut oikeissa kisoissa, vaikka olenkin haaveillut niistä jo vuosia. Aina on tullut jokin este, ettei ollakaan päästy kilpailemaan, mutta toivottavasti tänä kesänä päästäisiin vihdoin kokeilemaan jotain helppoa luokkaa. 

• Festarit
Olen aina ajatellut, etten tykkää käydä festareilla, koska musiikki ei ole oikein ikinä ollut ihan minun makuuni. En oikein tykkää suomalaisesta musiikista ja olisi tuntunut turhalta maksaa sellaisesta, joten en ole oikeastaan koskaan käynytkään kunnolla festareilla. Tänä kesänä haluaisin kyllä käydä joillakin festareilla, jos saisin kaverit innostumaan ajatuksesta. Näin vihdoin 18-vuotiaana, uskoisin että hauskaa voi olla, vaikka musiikki ei olisikaan ihan omaan makuun. 

• Viton uittaminen
Viime kesänä päästiin polskimaan Viton kanssa pariinkin otteeseen. Vehmaassa olikin kyllä ihan huippuhyvä uittopaikka hevosille, joka syveni sopivan hitaasti ja tasaisesti. Toivottavasti löydettäisiin myös täältä Savonlinnasta jonkinlainen uittopaikka, jotta päästäisiin uimaan ja uittamaan.

• Piknik
Jokakesäinen piknik on tietenkin kesän ämpärilistalla. Ollaan käyty jo useampana kesänä parin kaverin kanssa piknikillä, joten perinteen on jatkuttava! Viime vuonna järjestettiin piknik meidän mökin laiturilla ja sitä edellisenä vuonna entisen ala-asteeni pihalla. Tänä vuonna paikkaa voisi miettiä vähän enemmän ja toivoa, että ilmat osuisivat kohdalleen.

• Muilla hevosilla ratsastaminen
Sama kohta kuin talven listassa. Vaikka omaa hevosta ei tietenkään voita mikään, olisi silti todella mukavaa päästä välillä ratsastamaan myös muilla kuin sillä yhdellä ja tietyllä hevosella. Haluaisin myös kehittyä ratsastaja, jotta osaisin ratsastaa mahdollisimman monenlaisia hevosia. Kun aina ratsastaa tietyllä hevosella, tuntuu vieraalla ratsastaminen aina niin oudolta ja vaikealta. 

• Mekkokuvat/teemakuvat
Yhdet mekkokuvat ovatkin jo toivottavasti luvassa. Minulla on heti kesän alussa ylioppilasjuhlat, joten toivon mukaan saan siskoni ottamaan minusta ja Vitosta kuvia mekossa ja lakki päässä. Näiden kuvien lisäksi olisi huippua panostaa ja ottaa jonkinlaisia teemakuvia hevosen kanssa. Valkea Vito sopisi täydellisesti yksisarviseksi tai miksei myös inkkarihevoseksi, katsotaan nyt mitä jännää keksitään!


Katsotaan taas kesän lopussa, kuinka monta kohtaa sain toteutettua. En aijo keksiä minkäänlaisia rangaistuksia, vaikka jotkut kohdat jäisivätkin toteuttamatta. Summer bucket list on ollut minulle aina enemmänkin toive- kuin tavoitelista, eikä ketään tarvitse rankaista toteuttamattajääneistä toiveista. Toivotaan kuitenkin, että tästä kesästä tulee kiva ja saan mahdollisimman monta kohtaa toteutettua!

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Onnellinen


Ollaan oltu Viton kanssa uudella tallilla kohta kolme viikkoa. En ole kerennyt kirjoitella tänne meidän viimeaikaisia kuulumisia, joten tämä postaus on pyhitetty niille. Vaikken olekaan enää kaiket päivät koulussa opiskelemassa, autokoulun, työasioiden sopimisen ja kaikista tärkeimmän eli Viton kanssa on kyllä riittänyt tekemistä.

Ensimmäisellä viikolla Vito oli todella jännittynyt. Talliin se tottui nopeasti ja oli siellä heti kuin kotonaan. Vito näkee karsinastaan ikkunan kautta tarhoissa olevia hevosia, joten se osaa olla tallissa todella nätisti yksinkin. Ensimmäiset päivät se huuteli tarhassa muille, mutta kukaan ei sille vaivautunut vastaamaan. Nyt se on kuitenkin jo tottunut yksin tarhailuunkin. Ensimmäinen ratsastuskerta maneesissa oli puolestaan aika järkyttävä. Maneesin seinät kolisivat ja räsähtelivät, kun lumet tippuivat katolta ja Vitohan tunnetusti rakastaa katolta putoavia lumia. Jokaikiseen ääneen Vito reagoi sivuloikalla tai muulla vastaavalla ja sen askellus, etenkin ravi, oli pelkkää jännittynyttä kippittämistä. Nyt, kun lumet ovat jo tulleet katolta, on Vitokin paljon rauhallisemmin maneesissa. Se on edelleen paljon varautuneempi kuin kentällä, mutta uskaltaa välillä jo rentoutuakin. 

Ollaan myös tuttuun tapaan jatkettu maastoilua. Luulin, että Vehmaassa oli mäkiset maastot, mutta täällä niitä yä- ja alamäkiä vasta onkin! Ollaan kierretty muutamaan otteeseen yksi tietty lenkki, jossa joutuu kiipeilemään oikein olan takaa. Vito on mennyt todella nätisti, vaikka ollaankin maastoiltu ihan kahdestaan. En malta odottaa, että viimeiset jäät ja lumet sulavat ja reitit kuivuvat, niin päästään ravaamaan ja laukkaamaan. Ehkäpä uskaltaudutaan myös tutkimaan muitakin maastoja kuin vain tätä tiettyä reittiä. 

Käytiin Viton kanssa viime viikolla jopa estetunnilla. Sitä ennen olin hypännyt sillä pari päivää aikaisemmin pieniä ristikoita. Oltiin molemmat vähän hukassa, kun tehtävänä oli mennä kolmen esteen rataa. Aloitettiin rata menemällä esteet puomeina ja sitten ristikoina. Viimeisellä kerralla esteet oli korotettu pystyiksi. Vito yritti kovasti ja oli todella innoissaan, mutta pystyesteiden ylitys oli kyllä aikamoista räpeltämistä. Saatiin ratsastuksenopettajalta kommenttia siitä, että Vitolle pitäisi saada ensin tekniikka kuntoon, ennen kuin sillä uskaltaa lähteä hyppäämään yhtään isompaa. Viton hyppytyyli onkin varsin koominen: se nostaa etujalat korkealle ja ponnistaa ylöspäin, jolloin koko loppuruumis vain tulee matallalla perästä. Nyt pitäisi siis saada Vito käyttämään selkäänsä hypyissä. Luvassa onkin paljon työskentelyä puomeilla ja pikkuesteillä. 

Eilen päästiin ensimmäistä kertaa ratsastamaan ulkokentällä. Vito käyttäytyi todella hienosti siihen nähden, ettei se ole ikinä ennen käynyt kyseisellä kentällä. Oli todella ihanaa ratsastaa, kun aurinko paistoi ja poni kuunteli. Tämä idyllinen kokonaisuus oli tietenkin pakko pilata tippumalla selästä. Viikonlopun valmennuksien jälkeen kentälle oli jäänyt esteitä ja yksi esteistä oli täydellinen pieni ristikko. Koska en ole aina järin viisas, ajattelin, että olisi kiva hypätä este muutaman kerran. Lähestyttiin estettä laukassa ja askeleet eivät oikein sattuneetkaan ihan nappiin. Vito ponnisti kaukaa ja korkealle, johon minä en ollut yhtään valmistautunut. Tietenkin juuri silloin, kun minulla ei ole turvaliiviä, rupean hyppäämään ja vieläpä tipun selästä. En meinannut päästä enää selkään, kun nauratti niin paljon. Tippuminen oli täysin oma syyni ja Vitokin katsoi minua ihmettelen, mitä teen maassa, kun hän hyppäsi niin hienosti. Päästyäni takaisin selkään tultiin ristikko vielä molemmista suunnista pari kertaa. Poni hyppäsikin todella hienosti ja itsekin kestin kyydissä. On ihanaa huomata, kuinka paljon Vito innostuu tällaisista pikkupompuista! 

Kokonaisuudessa olen todella onnellinen tällä uudella tallilla. Täällä on ihan huiput puitteet treenata: aivan valtava, hyvin hoidettu kenttä sekä maneesi, maastot ja napakka opettaja, joka todella laittaa ratsastamaan. Minusta tuntuu, että Vitokin viihtyy täällä hyvin. Kesällä varmasti vielä paremmin, kun se pääsee laiduntamaan yhdessä muiden hevosten kanssa. Kaikkein parasta täällä on kuitenkin aivan mahtavat tallikaverit ja muutenkin ilmapiiri tallissa. Kaikki ovat todella mukavia ja tulevat juttelemaan. Toisia kannustettaan ja autetaan, eikä aina tarvitse ratsastaa yksin. Yksi päivä Eve tuli tallille vain kuvaamaan meitä, vaikkei itse ratsastanutkaan: ihan huippua! Ja ehkäpä jo se, että olin viikonlopun aikana tallilla yli kuusi tuntia vain katsomassa ja kuvaamassa estevalmennuksia hyisessä viimassa, kertoo siitä, että todella viihdyn tällä tallilla! 







Paras poni.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Minä ja Vehmaan talli

Minä ja Digi leirillä Vehmaan tallilla vuonna 2014

Aloitin ratsastusharrastukseni Vehmaan tallilla. Olin jo aikaisemmin ratsastanut ukkini suomenhevosruunalla ja tuttujemme ponilla, mutta en kuitenkaan osannut ratsastaa ilman talutusta. Muistan, kuinka isosiskoni harrasti ratsastusta ja olin aina todella surullinen, kun hän lähti kesäleirille ja minä jouduin jäämään kotiin. Kesällä 2008 päätin, että minäkin haluaisin ruveta ratsastamaan. Lähdin siskoni mukaan tallille, jossa sain ratsukseni pienen, mutta pippurisen Fede-shettiksen. Vehmaan talli oli 8-vuotiaan Maijun mielestä todella iso. Tallin ovella tallinomistaja tuli kuitenkin heti halaamaan ja tunsin oloni heti turvalliseksi ja kotoisaksi. Alkuun minua tietenkin talutettiin tunneilla, mutta aika pian (sen jälkeen, kun laukkasin vahingossa maastossa Fedellä ja pysyin selässä) sain alkaa ratsastaa itsenäisesti. Lemppariratsuikseni nousivat pieni, musta Siru-poni sekä tallin isoin hevonen: Esko. Siru oli hieman hapan hoitaessa, mutta ratsastaessa se oli hienoin! Se suoritti kaiken mielellään ja rakasti hyppäämistä. Esko taas oli maailman kiltein, mutta ratsastaessa hieman laiska, jos sitä ei osannut käskeä tarpeeksi napakasti. Muistan vieläkin kuinka hienolta tuntui, kun vihdoin sain Eskon laukkaamaan koko pitkän sivun ilman raviin tai käyntiin siirtymistä. 

Minä ja Siru ylittämässä estettä vuonna 2009

Esko ja minä vuonna 2009

Kerkesin ratsastaa noin kolme vuotta, kunnes siskoni lopetti ratsastamisen. En uskaltanut jatkaa ilman siskoani, joten minunkin ratsastukseni jäi tauolle. Noin vuoden mitaisen tauon aikana kävin muutaman kerran kaverini mukana ratsastamassa paikkakuntamme toisella tallilla, mutta en jatkanut sielläkään. Mieleni kuitenkin teki koko tauon ajan takaisin tallille, mutta en uskaltanut palata sinne yksin. Vuonna 2011 sain houkuteltua ystäväni tallille kanssani ja siitä se sitten taas lähti. Kesän jälkeen ystäväni lopetti ratsastuksen, mutta tällä kertaa minä olin päättänyt, että jatkaisin ratsastusta, vaikka sitten yksin. Kerkesin käydä vuoden päivät "yksin" tallilla, kunnes tutustuin muutamaan aivan mahtavaan ihmiseen. Näistä ihmisistä yhden kanssa ystävystyimme ihan kunnolla ja meistä tuli parhaita ystäviä. Ennen olin ratsastanut vain kerran viikossa, mutta uusien ystävien myötä tallikertojen määrä nousi kolmeen kertaan viikossa. Sain vakkariratsukseni Topi-nimisen suomenhevosen, johon rakastuin heti. Myös parhaalla ystävälläni oli vakkariratsu, joten tallilla oli todella mukavaa viettää aikaa mm. hevosten varusteita putsaillen. 

Iska ja minä yksityistunnilla vuonna 2014

Minä ja Topi

Vuonna 2013 aloin kuitenkin haluta harrastukseltani enemmän kuin vain ratsastustunneilla käymistä. Aloin siis etsimään vuokraponia ja vuokrasinkin vuosien aikana useampia erilaisia poneja. En kuitenkaan koskaan lakannut käymästä Vehmaan tallilla, vaan kävin siellä silti vähintään kerran viikossa. Loppusyksystä 2014 ostin ensimmäisen oman hevoseni. Pöppö muutti täysin harrastukseni suunnan. Se muutti naapuriimme ja vei elämästäni kaiken vapaa-ajan, joten lopetin sekä ponien vuokraamisen että ratsastustunneilla käymisen. Pöpön kanssa käytiin kuitenkin kesällä 2015 leirillä missäs muuallakaan kuin Vehmaassa. Leirin aikana pääsimme kokeilemaan ihan uusia asioita ja opin viikossa ratsastamaan Pöppöä paljon paremmin kuin ennnen. 

 Pöppö ja minä Karoliinan opissa kesällä 2015

Siiri, minä ja Salme-hevonen leikkitunnilla vuonna 2015

Syksyllä 2016 Pöppö lopetettiin. Olimme kesällä ostaneet toisen hevosen, Eltonin. Elton ei tietenkään voinut olla yksin, joten kysyimme tallipaikkaa Vehmaasta. Jännitimme äitini kanssa onnistuisiko tallipaikan saanti Vehmaasta, mutta pelko oli turha, koska meille vastattiin hymyssä suin: "Totta kai se käy. Ei mitään ongelmaa." Pian olinkin taas takaisin Vehmaan tallilla, tällä kertaa vain oman hevoseni kanssa. Parin vuoden "poissaolon" jälkeen tuntui, etten tuntenut enää ketään. Tutustuin kuitenkin nopeasti uusiin ihmisiin ja löytyihän sieltä joitakin vanhoja tuttujakin! Minulla oli alkuun aika paljon ongelmia Eltonin kanssa. Se oli entinen tuntiponi ja osasi todellakin testata ratsastajaa. Kun Elton muutti Vehmaan tallille, päästiin käymään joka viikko tunneilla valvovan silmän alla. Opin ratsastamaan Eltonia ihan eri tavalla kuin ennnen ja kehityin ratsastajana muutenkin. Meillä oli ihan huiput puitteet treenata! Jättimäinen 40x80m hiekkakenttä, estekalusto, loputtomat maastot ja tilava ja siisti talli tuntuivat todella hienoilta parin vuoden kentättömän navettatallin jälkeen. 

Eltonin kanssa kentällä vuonna 2016

Elton ja minä alkutalvesta 2017

Myös nykyinen hevoseni Vito muutti Vehmaan tallille. Viton kanssa ehdittiin olla Vehmaan tallilla yhdeksän kuukautta. Nyt muutettuamme Savonlinnaan jouduttiin kuitenkin jättämään tuttu ja turvallinen talli taaksepäin. Tuntuu pahalta sanoa näin, koska en ole jättämässä Vehmaata ikuisesti. Olen varma, että jossain vaiheessa elääni päädyn tavalla tai toisella takaisin Vehmaan tallille. Näiden vuosien aikana Vehmaan tallista ja sen asukkaista: niin ihmisistä, hevosista kuin koiristakin on tullut minulle todella tärkeitä. En ole ihminen, joka herkistelee turhasta, mutta Vehmaan tallilta pari viikkoa sitten lähtiessämme, tallinomistajaa halatessani itkin, koska tiesin, että minulle tulisi todella kova ikävä kaikkia ja kaikkea. 

Tyytyväinen Vito harjoituskilpailujen jälkeen vuonna 2017

Kiitos kaikista ihanista hetkistä kuuluu Vehmaan tallille: tallille, josta tuli minulle kuin toinen koti. Olette opettaneet minulle niin paljon ja auttaneet aina, kun olen tarvinnut apua. En tule koskaan unohtamaan sitä. Kiitos ♥

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Me muutettiin


Mainitsin pari postausta takaperin, että luvassa on isoja muutoksia. Me nimittäin muutettiin tänään Viton kanssa Savonlinnaan. Päätettiin jo viime vuonna vanhempieni kanssa, että kun minulta loppuu keväällä koulu ja ylioppilaskirjoitukset on ohi, aloittaisin autokoulun. Savonlinnaan muutto pyöri koko ajan mielessäni, mutta vasta helmikuussa otettiin asia oikeaan käsittelyyn. Tänne muuttaminen tuntui luontevalta, koska isäni asuu Savonlinnassa. Olen myös monta kertaa käynyt ratsastustunneilla juurikin tällä tallilla, jonne Vito muutti. Joku vanha lukija saattakin muistaa, että tämä on juuri se talli, jossa olimme Pöpön kanssa leirillä vuonna 2015.

Aloitan autokoulun ensi viikon maanataina ja autokoulun jälkeen vuorossa on kesätyöt. Ollaan siis toivon mukaan seuraavat neljä kuukautta Savonlinassa. Minulla ei ole mitään ideaa, mitä kesän jälkeen tapahtuu. Lähdenkö opiskelemaan? Jos lähden, niin minne ja mitä? Vai pitäisinkö välivuoden? Mitä sitten tekisin vuoden ajan? Onnekseni sitä ei ehkä tarvitsekaan vielä tietää niin varmaksi. Uskon, että kaikki selviää ajan kanssa. Nyt kuitenkin nautitaan Viton kanssa kevät ja kesä näistä maisemista!


Muuttopäivän myday:
 
Klo 8.30
Heräsin. Pakkailin viimeiset tavarat, kävin mummolassa juttelemassa, leikin Rohmu-kissan kanssa ja jännitin, suostuisiko Vito menemään hevosauton kyytiin.
 
12.20
Isäni tuli hakemaan minut. Pakattiin tavarat autoon ja suunnattiin kohti tallia.
 
12.45
Hain Viton tarhasta, harjasin sen ja käärin pintelit jalkoihin. Taluttelin Vitoa samalla, kun odotimme kyytiä.
 
13.30
Kyyti saapui ja Viton lastaaminen alkoi. Jännitin ihan turhaan, koska Vito meni todella näppärästi kyytiin! Se ei edes yrittänyt peruuttaa pois, vaikka se on tehnyt sitä harjoituksissa aina. Vitoa olikin kyllä käsittelemässä ammattilainen, joka tiesi tasan tarkkaan mitä pitää tehdä ja ohjeisti meitä muitakin miten.
 
13.40
Lähdettiin kohti Savonlinnaa. Sitä ennen siivosin vielä Viton entisen karsinan ja sanoin heipat Vehmaan tallille.
 
14.45
Perillä Savonlinnassa ja uudella tallipaikalla. Lastaussiltaa avattaessa meitä kohtasi yllätys, kun Vito seisoi oven raossa ilman päitsiä. Oltiin siis laitettu se kiinni ihan rekan etuosaan ja nyt se sitten seisoi rekan takaosassa. Vito oli siis saanut päitset pois päästään ja ryöminyt kahden väliseinän ali(!!). En oikeasti ymmärrä miten tämä on mahdollista. Päitset olivat ehjät ja kaikki väliseinät olivat kiinni. Vito oli saanut pienen naarmun silmäkulman yläpuolelle, mutta muuta sille ei ollut käynyt. Huomennahan se sitten viimeistään nähdään, onko se onnistunut telomaan itsensä tässä rytäkässä, mutta nyt se vaikutti kuitenkin ihan pirteältä eikä päälle päin näkynyt mitään huolestuttavaa.
 
14.50
Pujahdin hevosautoon, samalla kun lastaussiltaa raotettiin, puin Vitolle päitset ja pidin sitä paikoillaan niin kauan, kunnes lastaussilta oli kokonaan auki. Vietiin Vito karsinaan ja otin siltä pintelit pois. Kannettiin vielä suurin osa tavaroista talliin ja jätettiin Vito syömään heinää.
 
15.20
Lähdettiin tallilta ja käytiin kaupassa.
 
16.10
Saavuttiin isälleni. Tämän jälkeen en ole tehnyt mitään erikoista: purkanut tavaroita ja laittanut niitä paikoilleen, pessyt pintelit ja patjat, kirjoittanut tätä postausta jne.
 
 
Huomenna suuntaan päivällä tallille. Katsotaan onko Vito yhtään rauhoittunut vai vieläkö se höseltää yhtä paljon kuin tänään. Ensi kerralla toivottavasti hieman enemmän panostetun postauksen parissa. Halusin kuitenkin tulla ilmoittamaan meidän muutosta mahdollisimman reaaliajassa.
 
.
.
.
 
Onko teidän hevoset helppoja lastata ja kuljettaa?

torstai 29. maaliskuuta 2018

Kuvausreissu elämyksiä täynnä


Julkaisin helmikuun 18. päivä postauksen nimellä Mekkokuvia -15 asteen pakkasessa. Postaus oli täynnä ihanan talvisia, onnistuneita poseerauskuvia, mutten kuitenkaan kirjoittanut itse kuvausreissusta mitään. Ajattelin jo, etten ehkä tee tästä postausta ollenkaan, mutta reissu oli kyllä sen verran unohtumaton, että on ihan pakko vielä palata tuohon päivään ja muistella vähän mitä kaikkea kyseisellä reissulla tapahtuikaan.

Saatiin siskoni kanssa ihan yhtäkkiä loistava idea mennä ottamaan mekkokuvia. Ollaan ennenkin otettu talvella mekkokuvia, mutta ei ikinä näin kylmällä. Pakkasta oli tosiaan 15 astetta, mutten jotenkaan ajatellut asiaa sen enempää. Puin päälleni siis mekon ja siihen päälle toppahousut ja toppatakin, kengät ja hanskat. Meinasin laittaa Vitolle suitset kuolaimineen, mutta siskoni sanoi hackamoren näyttävän paremmalta kuvissa. Ei tietenkään tyydytty ottamaan kuvia tallin läheisyydessä, vaan käveltiin parin kilometrin matka metsätielle. Ratsastin Viton sinne, koska en olisi varmaan päässyt selkään enää metsässä. Ei oltu koskaan maastoiltu hackamorella, mutta mentiin vain käyntiä ja siskoni oli mukana, joten ajattelin, että kaikki menee ihan hyvin. 


Metsätielle päästyämme oli vuorossa kaikkein vaikein osuus, jota en todellakaan ollut tullut miettineeksi matkaan lähtiessämme. Minun piti siis saada päällysvaatteet pois samalla, kun isuin Viton selässä. Housujen pois ottaminen hevosen selässä oli kyllä aika erikoinen kokemus. Kaiken lisäksi Vito ei olisi millään malttanut seisoa paikoillaan, joten vähän kyllä jännitti miten suoriutuisin. Ihme kyllä, sain lopulta housut pois ja kestin selässäkin. 

Siinä vaiheessa huomasin, kuinka huono idea oli mennä ottamaan kuvia pelkässä mekossa 15 asteen pakkasella. Minulla oli heti sormet ja varpaat ihan jäässä. Yritäpä siinä sitten näyttää joten kuten siedettävälle, kun olet oikeasti jäätymässä. Tästä postauksesta (klikkaa) voit käydä katsomassa kuinka onnistuin. 


Ilmeisesti en ollut tarpeeksi kylmissäni, koska sain idean laukata metsätietä pitkin. Ajatuksena oli tietenkin saada kauniita laukkakuvia valkoisen hevosen kanssa lumisissa maisemissa, mutta toteutus oli kyllä kaukana siitä. Vito edusti niin kuin aina, mutta oma ilmeeni oli jokaisessa laukkakuvassa niin järkyttynyt, että eihän niistä kuvista mitään tullut. Vito laukkasi kivasti, mutta innostui lyhyistä laukkapätkistä jonkun verran. 

Viimeisen laukkapätkän päätin kokeilla ottaa kädet sivuilla. Vito nosti hyvin laukan ja alkupätkä meni oikein mallikkaasti. Siskoni oli tien vieressä kuvaamassa ja ajatuksena oli laukata suoraan tietä pitkin hänen ohitseen, niin kuin olimme jo monta kertaa tehneet. Vito ei kuitenkaan ollut ihan samaa mieltä, vaan päättikin kääntyä laukasta hidastamatta siskoni suuntaan. Itse olin jatkamassa matkaa suoraan, enkä ollut todellakaan varutunut siihen, että Vito kääntyisi vasemalle. Olin kyllä aika lähellä tippua, mutta pysyin kuitenkin selässä. Viimeisestä kuvasta voi nähdä, kuinka lähellä olin tippumista ja kuinka lähellä olimme liiskata kyykyssä olleen siskoni. Sain itseni kuitenkin kammettua takaisin selkään ja jatkettiin laukkaa umpihangessa. Kyllä muuten vähän nauratti, kun sain vihdoin Viton pysähtymään. 


Pienen itsenikokoamisen jälkeen lähdettiin takaisin kohti tallia. Laitoin päälleni takin, kengät ja hanskat, mutta housuja en alkanut taiteilla jalkaan. Jalkani olivat ihan jäässä, kun päästiin takaisin tallille, mutta silti jaksoi naurattaa. Koko kuvausreissu oli kyllä aikamoinen elämys. Typerä päähänpistos, josta tuli unohtumaton kokemus. Haluan sanoa vielä sen, että älkää missään nimessä ottako minusta mallia! Idea oli huono ja vaarallinenkin, ja oltaisiin varmasti saatu ihan yhtä hyviä kuvia, jos olisin poseerannut hevosen vierellä. Tästä kuitenkin selvittiin ehjin nahoin kaikki ja varmasti tultiin viisaammiksi.

Esteettisesti kauniita laukkakuvia, olkaa hyvä!